Röhkijämies

Röhkijämies

Vuonna 2022 ihmiskunta oli saapunut pisteeseen, jossa lopunajan merkit eivät enää ilmaantuneet heinäsirkkaparvina tai muina raamatullisina enteinä, eivät liioin sienipilvinä taivaanrannassa tuhansien megatonnien ydinräjähdyksien jälkeen, saati aivan jokapäiväisinä oireina joita ilmastonmuutos ympäristölle aiheuttaa. Kaikki edellä mainitut olivat mikroskooppisia ongelmia sen rinnalla, millaista tuhoa Röhkijämies oli ihmiskunnalle aiheuttanut.

Ensimmäiset havainnot Röhkijämiehestä oli tehty joskus vuosien 2018-2019 aikana. Tarkkaa ajankohtaa ilmiön alkamiselle oli mahdotonta määrittää, sillä ne jotka olivat ensimmäisten joukossa Röhkijämiehen kohdanneet, eivät enää vuonna 2022 kuuluneet siihen ihmisryhmään joka pystyy asioita toisille kertomaan. Ylipäätään tiedot Röhkijämiehen toimista perustuivat toisen tai kolmannen käden silminnäkijähavaintoihin.

Eräs Röhkijämiehen ensimmäisistä uhreista oli ollut muuan kassaneiti, joka pahaksi onnekseen sai Röhkijämiehen asiakkaaksi kassalinjalleen. Kerrotaan, että röhkintä oli kuulunut jo kaukaa ostoshyllyjen välistä jolloin muut asiakkaat olivat havainneet vaaran ja vaihtaneet toiselle linjastolle. Kassaneitiparka sen sijaan oli ollut työlleen ja työpisteelleen niin uskollinen, että ei ollut tohtinut siirtyä paikaltaan. Röhkijämiehen ladottua ostoksensa linjalle ja siirryttyään maksupäätteen kohdalle - koko ajan nenäonteloaan voimakkaasti ilmanpaineella kurittaen - ei kassaneidille ollut jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös ja poistua paikalta. Kassaneiti oli juossut korviaan pidellen naama ärsytyksestä mutkalle vääntyneenä autolleen, ajanut lähimmän järven rantaan, ja hukuttautunut kävelemällä rannasta selälle päin niin kauan kunnes jalkansa eivät enää olleet yltäneet pohjaan.

Röhkijämiehen ensimmäisten uhrien joukossa oli myös eräs kuntosaliharjoittelija, jonka Röhkijämies oli maalittanut nimeltämainitsemattoman kuntosaliketjun tiloissa eräänä koleana kesäkuun iltana. Röhkijämies oli pyrkinyt kuntosaliharjoittelijan läheisyyteen harjoittelun aikana, ja kerrotaan röhkimisen olleen niin voimakasta että jopa kuntosalin ulkopuolella liikkuneita ihmisiä oli alkanut ärsyttää sisältä kantautunut pulssi. Kuntosaliharjoittelija oli vaihtanut sijaintiaan pinta-alaltaan yli kaksituhatta neliömetriä kattavan kuntosalin tiloissa liki kymmenen kertaa, mutta Röhkijämies oli onnistunut hakeutumaan tämän läheisyyteen kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. Kun röhkiminen ja nenäontelon liki silmitön kaiuttaminen oli muuttunut melkeinpä yhtäjaksoiseksi, äännähdysten väliaikojen ollessa hieman alle sekunnin luokkaa, ei kuntosaliharjoittelija ollut enää kestänyt. Kesken seuraavan, päin Röhkijämiehen naamaa huutamalla toteutetun lauseen:

"VOITKO VITTU NIISTÄÄ"

- kuntosaliharjoittelija tuupertui lattialle sydän voimakkaan ärsyyntymisen tunteen johdosta pysähtyneenä.

Vuonna 2022 kukaan ei pakokauhultaan enää muistanut, että yksi maailmanhistorian traagisimmista tapahtumaketjuista olisi ollut vältettävissä hyvinkin yksinkertaisella toimenpiteellä joka kansankielellä tunnettiin nimellä: "ajoissa suoritettu nenäontelon punkteeraaminen ulkoisen apuvälineen avulla".

Mustanaamio lähtee lomalle

Mustanaamio lähtee lomalle

Asuttuaan vuosisatojen ja lukuisien sukupolvien ajan Bengalin viidakossa, oli Mustanaamio kesällä 2019 lopen kyllästynyt Pääkalloluolan tunkkaiseen löyhkään, ja päätti lähteä lomalle.

"Muija ja kakarat nukkuu..."

Tuumi Mustanaamio, puki päälleen popliinitakkinsa ja veti lierihatun päähänsä ääneti kuin viidakkokissa. Hän oli nyt Kit Walker - kuin kuka tahansa meistä. Pääkalloluolan ulkopuolella valjastaessaan Hero-hevosta lähtökuntoon, lausui Mustanaamio ääneen pian taakse jäävälle viidakolle:

"Länteen... aion ratsastaa niin pitkälle länteen kunnes kohtaan horisontin taakse laskevan auringon!"

Kun Mustanaamio ratsastaa, on salamakin hidas kuin etana. Niinpä ei mennyt aikaakaan kun Mustanaamio tunsi jo olevansa lähellä määränpäätään. Meren tuoksun leijaillessa jostain puiden takaa Mustanaamion nenään, päätti hän vielä ennen viimeistä etappia täyttää vähiin käyneet vesivarantonsa.

Paikkakunta ja maa oli Mustanaamiolle täysin vieras, mutta koska Mustanaamiolla on kaiken muun ohella terävä kielipää, luki Viidakon Lakimies sujuvasti seuraavasta vastaan tulleesta kyltistä:

"Neste Tiilimäki"

Vieraasta kielestä Mustanaamio ymmärsi ensimmäisen sanan tarkoittavan juuri sitä aineen olomuotoa, jota hänen tyhjät leilinsä olivat vailla. Hän tiesi että jossain lähistöllä sijaitsee melko varmasti lähde.

Pian vastaan käveli punamustaan  paitaan sonnustautunut mies. Paitaan oli kirjailtu vuosiluku 2013 sekä eräästä pelikortista Mustanaamiolle tuttu kuvio.

"2013 oli kyllä pirun hyvä marjavuosi Bengalissa... tämän täytyy olla ystävällinen kaveri"

Mustanaamio tulkitsi enteitä. Mutta vastaan kävellyt mies ehti kuitenkin avata suunsa ennen kuin Mustanaamio sai lausuttua lähteen sijaintia koskevan kysymyksen popliinitakkinsa pystyyn nostettujen kaulusten välistä:

"PAIN NY VITTUUN SIIT"

Tuolla hetkellä Mustanaamio tajusi tehneensä suuren virheen. Kaikista valittavissa olevista paikoista oli Mustanaamio ratsastanut Poriin.

Sipsien laulu

Pitäisi mennä nukkumaan, mutta minä syön sipsejä.

Kaikki muut ovat nukkumassa ja minunkin pitäisi mennä jo nukkumaan, mutta minä syön nyt sipsejä.

Syvyyksistä nousen, halki iäisyyden kulkien, siipeni hakkaavat ilmaa päällä Taffel-meren.

Olen sipsinsyöjämies.

Muurikki

Muurikki

Elettiin toukokuuta 2018, kun hirvi nimeltä Muurikki oli erään kosteahkon illanvieton päätteeksi tehdä elonsa pituutta määrittävän kohtalokkaan virheen. Ilta hirviystävien kesken Jämsän keskustan tuntumassa oli saanut railakkaita piirteitä, sarvien kokoa oli vertailtu ja erinäisiä sammalia maisteltu siihen tahtiin, että poistuessaan juhlista Muurikki oli vallan unohtanut olevansa hirvi ensinkään, ja päätti nyt aamun jo sarastaessa lähteä hakemaan hiukopalaa Patalahden Teboililta kuin ihminen konsanaan.

Päästyään hirviaitojen väliin pari kilometriä Himokselta Jämsän keskustaan päin ja Teboilin neonvalojen jo loistaessa puiden lomasta, oli Muurikilla edessään enää yksi näennäisen helppo, vaikkakin vaarallinen tehtävä, nimittäin Valtatie 9:n ylitys. Juuri kun Muurikki oli laittamassa etummaisia sorkkiaan kasteesta märkänä hohtavan asfaltin pinnalle, tulivat näkökenttään vasemmalta Himokselta päin 82 kilometriä tunnissa liikkuvan täyaperävaunuyhdistelmän ajovalot.

"Perkele... minun maillani... pakko saada kanapanini... ja iso Pepsi..."

Kuuluivat hirvien kielellä lausutut sanat Muurikin turpajouhien lomasta. Samassa kun Muurikki lähti tien ylitykseen itsevarmuutta puhkuen, tunsi hän kuinka kaikki ei sittenkään ollut aivan kohdallaan. Tie oli kostea eivätkä Muurikin sorkat pitäneet toivotulla tavalla. Lisäksi illan aikana nautitut erinäiset päihteet olivat sekoittaneet hirviparan pään ja sitä myöden tasapainoaistin pahemman kerran.

Täysperävaunuyhdistelmä teki nopean väistöliikkeen, ja kuin ihmeen kaupalla Muurikki pääsi tien keskiviivan päälle. Suuri uhka oli väistetty, mutta pahin oli vielä edessä. Tie oli nimittäin keskiviivan maalauksen kohdalta niin liukas, että Muurikin sorkat eivät enää pitäneet ja hirvi kellahti vasemmalle kankulleen pitkin pituuttaan tielle. Kaatumisen johdosta Muurikin pidätyskyky petti, ja keskiviivan päälle lävähti oikein komea kasa hirvenpaskaa.

Häpeissään Muurikki keräsi itsensä, huusi hirvien kielellä jotain hävytöntä, ja teki keskisormen näyttöä vastaavaan eleen poispäin liikkuvan täysperävaunuyhdistelmän suuntaan.

Muurikki ei lopulta koskaan päässyt sisälle asti Teboilille. Ei ennen kuin oli käynyt kotona vaihtamassa paskan tahrimat housunsa.

Keijo-Liisa

Keijo-Liisa

Keijo-Liisa oli aivan tavallinen nuori, joka eleli urbaanin nuoren elämää kerrostaloyksiössä Tampereella Kalevan kaupunginosassa vuonna 2027. Keijo-Liisa oli nimijuhlassa saanut nimen Liisa, mutta kymmenenvuotiaana ensin koettuaan itsensä vahvasti poniksi oli varhaisteininä alkanut kokea itsensä ensin mieheksi ja sitten taas nuorena aikuisena naiseksi ja muuttanut nimensä lopulta Keijo-Liisaksi.

Viranomaiset olivat nostaneet kätensä pystyyn valittavaksi sallittujen nimien tai niiden yhdistelmien suhteen jo heti pian 2010-luvun vaihduttua 2020-luvuksi, ja vuonna 2027 ihmiset pystyivät periaatteessa ottamaan nimekseen minkä tahtoivat. Vuonna 2027 kukaan ei myöskään enää muistanut millainen klangi nimellä "Keijo" oli aikoinaan ollut, kuinka sillä oli joskus viitattu yleisellä tasolla pienemmän älykkyysosamäärän omaaviin yksilöihin ja kuinka oli huumorimielessä teetetty paitoja joissa tämä nimi komeili isolla ja näkyvällä fontilla.

Jos Keijo-Liisa olisi elänyt nuoren aikuisen boheemia elämäänsä joskus edellisellä vuosikymmenellä, olisi häntä kutsuttu "hipsteriksi". Vuonna 2027 ketään ei kuitenkaan enää voinut kutsua hipsteriksi, sillä ihmisten määrittäminen johonkin tiukkaan lokeroon koettiin yleisellä tasolla äärimmäisen loukkaavaksi.

Niinpä eräänä kauniina toukokuisena lauantaina Keijo-Liisa kokikin elämänsä järkytyksen polkiessaan kotiin kaupungilta yksipyöräisellä vetymoottoriavusteisella polkupyörällään reppu pullollaan juuri antikvariaatista kansalaispalkalla ostamiaan vinyylejä täynnä japanilaista iskelmää vuodelta 1996, kun vanhanliiton Mauri seisoi kadunkulmassa juoden Karjala-olutta suoraan tölkistä Keijo-Liisan pyöräillessä ohi ja sanoi tälle kovaan ääneen kasvoillaan ilme josta ei välittynyt lainkaan myötätuntoa tai ymmärrystä näkemäänsä kohtaan:

"Vitun hipsterit..."

Keijo-Liisa järkyttyi siten, että nousi pyöränsä selästä, käveli lopun matkaa kotiinsa ja lukittautui sinne päiväkausiksi. Edes ihmisille kertominen täysin ennenkuulumattomista bändeistä ja artisteista ei auttanut, vaan Keijo-Liisa itki lohduttomasti aina viimeistään jäädessään yksin. Vasta neljätoista päivää myöhemmin, tilattuaan nettikaupasta itselleen purkillisen mongolialaisen myskihärän suolinesteestä valmistettua viiksivahaa, Keijo-Liisa tunsi päässeensä yli tapahtumasta. Tämän jälkeen Keijo-Liisa ei koskaan enää polkenut yksipyöräisellään ilman että olisi pitänyt kuulokkeita korvillaan tai ihmisten katsekontakteja välttelemättä.

Punainen

Punainen

Punaisesta väristä puhuttaessa olisi hyvä muistaa, että punainen voi indikoida lähes mitä tahansa asiaa. Eläin- ja kasvimaailmassa punainen edustaa vaikkapa herkullista mansikkaa, joka sinällään ei pieninä annoksina nautittuna johda välittömään hengenvaaraan - toisin kuin vaikkapa punainen kärpässieni.

Punainen on yleensä ilon väri, toisaalta se edustaa yleensä myös työläisiä. Onko työn tekeminen iloinen asia? Ainakin sen pitäisi olla; toisaalta Siperia on pullollaan joukkohautoja jotka aikoinaan täyttyivät erään iloisen aatteen punaisen lipun liehuessa taustalla.

Punainen on tyttöjen väri, tai ainakin on ollut. Vuonna 2019 näiden kanssa pitää olla tarkkana. Toisaalta vaaleanpunainen on joskus 1800- ja 1900-luvun taitteessa edustanut miehisiä arvoja, tämä usein unohtuu - syytettäköön siitä vaikkapa aikansa kehittymätöntä valokuvaustekniikkaa.

Tämä kaikki ei kuitenkaan voisi vähempää kiinnostaa Jan-Erik Flygelbergiä hänen asettaessaan panosta rulettipöydässä. Kiinnitettynä on oma talo, serkun talo sekä isoäidin elefanttifiguurikokoelma; rahallinen arvo yhteensä sataneljäkymmentäviisituhatta dollaria. Viidennen viskin jälkeen Jan-Erik laittaa kaikki punaiselle. Ruletti pyörähtää, ja lopulta kuula pysähtyy. Punainen kahdeksantoista.

Jan-Erik ei ehdi vielä edes tajuta mitä on tapahtunut, kun punaisiin pukeutuneet ratsupoliisit jo taluttavat miestä käsiraudoissa ulos kasinolta. Kukaan ei ollut huomannut kertoa, että Kanadaan tarvitaan matkustuslupa. Muut ihmiset olivat taas pilanneet yhden viattoman miehen elämän.

Töpökääpiötypäkkö

Töpökääpiötypäkkö

Pyöreän pöydän ritareista kaiken viekkain ja ovelin soveltamaan ritarillisia taitojaan 2010-luvun Suomessa oli Galahad. Vuosien 2013 ja 2015 välisenä aikana Galahadin onnistui asua sosiaalipummina kaupungin järjestämässä tukiasunnossa Tampereella Kaukajärven kaupunginosassa sijaitsevalla Saarenvainionkadulla, ja samanaikaisesti nostaa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta liiton kassasta sekä Kansaneläkelaitoksen sairauspäivärahaa.

Kukaan ei oikeastaan tiennyt miten Galahad oli kaikessa tässä päällekkäisten tukijärjestelmien hyväksikäytössä onnistunut. Ehkäpä hänen korkealla iällään oli jotain tekemistä ainakin tukiasunnon saamisen kanssa, kyseisellä alueella kaupungin tukiasunnot oli tarkoitettu senioriasukkaille ja sitä Galahad ennen kaikkea oli. Vanha.

Omaa asuntoa Galahad ei välttämättä koskaan tarvinnut, vaan olisi aivan hyvin voinut jatkaa ritareille ominaista taktiikkaa lentää niin sanotusti pesästä pesään. Eräältä Etelä-Amerikkaan suuntautuneelta ristiretkeltä salakuljettamansa töpökääpiötypäkkö kuitenkin muutti tilanteen kerralla. Napsijoiden (Pipromorphidae) heimoon kuuluvan töpökääpiötypäkön selviytymismahdollisuudet Suomen luonnossa olisivat olleet erittäinen minimaaliset, ja Galahad oli ehtinyt kiintyä lintuun voimakkaalla tavalla. Katto tarvittiin pään päälle siis erityisesti Ruutiksi nimetyn linnun, ei niinkään Galahadin itsensä vuoksi.

Näin toimivat ritarit. Ritarillisesti.

Uran Jälkeen

Teletapit

Teletappien jälkeen Laa-Laa ja Nuu-Nuu olivat kokeneet jääneensä elämissään tyhjän päälle. Maailma oli näyttänyt heille nurjan puolensa verrattuna vaikkapa Tiivi-Taaviin, joka oli jatkanut näyttämötaiteiden parissa ja nykyään esiintyy Broadwayllä eturivin musikaalien yhtenä kirkkaimmista tähdistä.

Laa-Laa sen sijaan oli perustanut kuljetusyrityksen heti pian tv-sarjan päättymisen jälkeen. Verovelat olivat kuitenkin kasaantuneet parissa vuodessa kymmeniin tuhansiin euroihin, ja konkurssi oli lopulta ollut väistämätön. Tänä päivänä Laa-Laa istuu Kylmäkoskella kinteää tuomiota taposta.

Nuu-Nuu puolestaan perusti siivousalan yrityksen, mikä olikin luontevaa sikäli kun Nuu-Nuu on itsekin pölynimurirobotti. Kauaa ei kuitenkaan kulunut kun Nuu-Nuukin jo löysi yrityksensä nimen Kauppalehden protestilistalta. Sittemmin Nuu-Nuu on poistanut kaikki sosiaalisen median profiilinsa ja puhelinnumeronsakin on tätä nykyä salainen. Huhut kuitenkin kertovat, että Nuu-Nuu asuu Nokialla Koskenmäessä neljäkymmentäkaksivuotiaan yksinhuoltajan kanssa nimeltään Pertti.

Muiden teletappien kohtalosta ei ole tarkempaa tietoa.

Synkät salaisuudet jotka Norsu yrittää kätkeä

Saapuessaan huoneeseen, olivat kaikki toiset hiljaa omilla paikoillaan. Istuivat, tai seisoivat, samantekevää, keskittyneinä omien askareidensa pariin. Kaikki paitsi hiiri, joka luikerteli koloonsa piiloon heti kuullessaan norsun painavien askelien kantautuvan ulko-oven suunnalta. Tietämättään hiiri teki norsulle palveluksen. Sikäli kun yleisessä tiedossa on, eivät norsut erityisemmin piittaa hiiristä ja saattavat käyttäytyä erikoisesti, jopa pelokkaasti näiden läheisyydessä. Erikoisesti käyttäytyvän norsun olisi kovin vaikea piilottaa läsnäolonsa huoneessa.

Syy miksi hiiri piiloutui oli ilmiselvä. Se oli häpeä. Hiiri oli lainannut norsun uimahousut käyttöönsä sillä ehdolla, että ei venyttäisi niitä. Toisin kuitenkin kävi. Uimahousut olivat nyt venyneet piloille, ja tämän norsun alunperin vitsiksi tarkoittaman lainausehdon rauettua hiiri toimi kuten parhaaksi näki.

Norsu ei kuitenkaan miettinyt uimahousuja juuri lainkaan. Tokkopa edes muisti koko asiaa. Norsulla oli synkkä salaisuus, jota yritti kovasti kätkeä. Suurehkon kokonsa vuoksi norsu tiesi tämän olevan suhteellisen vaikeaa, mutta silti päätti mennä keskelle juuri sitä huonetta jossa kaikki muut olivat.

Hetken aikaa piilottelu näkösällä onnistui lähes ihmeellisen hyvin. Norsu oli jo huokaisemassa helpotuksesta, kun yllättäen puhelin soi. Joku nousi ylös, ja vastasi. Posliinikaupasta soitettiin.

110m Aidat

110m Aidat

Raskaan, hitusen verran yli kaksitoista tuntia kestäneen työvuoron jälkeen Jorma Henrik Ylä-Maakala saapuu uupuneena kotiinsa. Hän keittää välipalaksi itselleen seitsemän kananmunaa, minkä jälkeen voisi ravittuna ja tyytyväisenä painua pehkuihin.

Ruoan päälle on kuitenkin hyvä rentoutua vielä hetken aikaa sohvalla televisioviihteen parissa. Jorma kääntää vastaanottimen kanavalle kuusi, jolta riemastuttavaksi yllätykseksi silmilleen hyppää Muumilaakson Tarinat. Muumit on parasta mitä televisiosta on koskaan tullut. Vuosikausiin mies ei tosin niitä ole katsellut ja silloinkin joko kanavalta yksi tai kaksi - ei koskaan kanavalta kuusi. Alun tunnusmelodia kuljettaa Jorman mukanaan pehmeään transsiin.

"Paa-pap-pa paap-pa paap-paap-pa vittu jes! BEST!"

Jorma hyräilee päälle, ja dopamiini alkaa virrata kehossaan. Varsinaisen tarinan ja vuorosanojen alettua jokin on kuitenkin pielessä.

"Perkele..."

Jorma mutisee liki yhteen puristuneiden huuliensa välistä. Nipsun tullessa ruutuun Jorma joutuu tunnustamaan tosiasiat. Tämä ei ole Jorman Nipsu. Nämä eivät ole Jorman muumit... ääninäyttelijät on vaihdettu. Totuus lyö miestä nyt lujaa. Päähän. 

Heitettyään kaukosäätimen läpi television ruudusta Jorma säntää ulos ovesta suoraa päätä läheiselle urheilukentälle, missä juoksee sadankymmenen metrin aidat ikämiessarjalaiselle kohtuulliseen kovaan aikaan 15,4 sekuntia. Urheilusuorituksen jälkeen hän poistuu läheiseen metsikköön, ja itkee silmät päästään. 

Ruumista ei lopulta koskaan löydetty.

Nostalgikko

Nostalgikko

Ihmisillä tuppaa olemaan elämiensä aikana kausia, jolloin tuntee erityistä kiintymystä johonkin menneeseen aikakauteen ja pyrkii ikään kuin elämään tuota mennyttä aikaa uudelleen ja uudelleen.

Jan-Erik Flybelgergillä oli paraikaa meneillään juuri tällainen kausi. Hän tunsi erityistä kiintymystä edellisviikon perjantain ja lauantain väliseen yöhön. Hän oli elänyt tämän yön uudelleen jo kuusi päivää peräjälkeen.

Käytettyään alkoholia yhtäjaksoisesti kokonaisen viikon ja pinnattuaan töistä viisi arkipäivää, Jan-Erik oli vihdoin osannut määrittää itsensä tässä elämässä. Hän oli ennen kaikkea ymmärtänyt olevansa nostalgikko.

Rapea Linna

Rapea Linna

Vuoden 2019 maaliskuussa pyöreän pöydän ritarit Agravain, Galahad, Lancelot ja Tristan löysivä  itsensä toimettomina eräästä Pirkanmaalaisesta asunnosta. Viimeisestä ristiretkestä oli jo aikaa, eikä kristinuskon sanoman välittäminen edes rauhanomaisin keinoin ollut kiinnostanut ritareita enää vuosiin.

Kuningas Arthurin jouduttua SARS-epidemian uhriksi vuoden 2003 heinäkuussa, olivat ritarit jääneet taloudellisesti tyhjän päälle. Olihan juuri Kuningas Arthur se henkilö, keneltä kaikkein rahakkaimmat toimeksiannot olivat tulleet. Oli nimittäin niin, että keskiaikaisen ihmisen vastustuskyky ei riittänyt ensinkään 2000-luvun kulkutauteja vastaan. Onnekseen ritarit olivat ymmärtäneet pysytellä kotona Camelotissa SARS-epidemian aikana, ja vahingosta viisastuneena toimivat näin myös muutamaa vuotta myöhemmin sikainfluenssan riehuessa ympäri planeettaa. Kuningas Arthur-parka ei ollut tohtinut pysytellä kotosalla, vaan oli lomamatkalla Pattayalla huorissa ja ryyppäämässä kohtalokkaan tartunnan sattuessa.

Kuusitoista vuotta Kuningas Arthurin poismenon jälkeen ritarit Agravain, Galahad, Lancelot ja Tristan olivat saaneet vihiä salaisesta aarteesta, joka löytyisi paikasta nimeltä Rapea Linna. Perimätiedon mukaan linna sijaitsi jossain päin Päijät-Hämettä, mutta tarkempia yksityiskohtia ei yrityksistä huolimatta onnistuttu selvittämään - paitsi sen, että puhallinsoittimet liittyvät linnan sijaintiin tavalla tai toisella. Ilmastoahdistus oli alkanut vaivaamaan ritareita viime vuosina, mistä syystä he päättivät lähteä matkaan kimppakyydillä - näin he kokisivat tekevänsä oman osuutensa jälkipolvien ja maapallon hyväksi. Ratkaisulle oli olemassa myös taloudelliset perusteet.

Seikkailu alkaisi perjantaina, ja joukkio oli toiveikas että läpi viikonlopun taivallettuaan löytäisivät kohteen viimeistään sunnuntaina aamulla... Rapean Linnan.

Reittivalinnat

Reittivalinnat

Vuosittain vietettävä hääpäivä oli Lisbetille erityisen tärkeä. Miksei se olisi ollut sitä myös Anterolle, rakastihan hän kaunista vaimoaan sydämensä pohjasta. Järjestyksessään yhdeksäs hääpäivä, niin sanotut kromihäät, ei sinällään ollut mitenkään muita hääpäiviä ihmeellisempi, mutta Antero ei halunnut että tästä tulisi yhtään aikaisempia merkityksettömämpi. Hänellä ei ollut siihen varaa.

Pöytävaraus kaupungin hienoimmasta ravintolasta oli tehty alkavaksi kello kahdeksantoista. Vielä kello seitsemäntoista kolmekymmentä Lemminkäisen pariskunta ei ollut yhteistuumin saanut päätettyä, minkä asun rouva pukisi päälleen. Hikikarpalot valuivat noroina Anteron poskilla tämän odottaessa eteisessä ulkotakki päällään, kun Lisbet tuli näyttämään järjestyksessään kahdeksatta päällensä sovittamaa iltapukua. Antero ei ollut tähän mennessä vielä onnistunut tarpeeksi uskottavasti ilmaisemaan olevansa tyytyväinen vaimonsa asuvalintaan. Järjestyksessään kuudennen asun kohdalla oli onnistuminen ollut kovin lähellä, mutta Anteron ääneen lausuma "Kulta, tuo on todella hyvä!" oli pitänyt äänenväriltään sisällään jotain mikä oli saanut Lisbetin purskahtamaan itkuun ja ryntäämään kylpyhuoneeseen nyyhkyttämään. 

"Älä vaan sano että meillä on jo kiire, älä vaan sano ääneen..."

Antero joutui hokemaan mantraa päänsä sisällä. Stressitasot olivat jo valmiiksi niin korkealla, että lopulta Antero ei edes muistanut mitkä sanat oli valinnut kahdeksannen asun kohdalla. Jälkeenpäin tuosta muistikuvasta olisi saattanut olla hyötyä, ehkä hän voisi käyttää noita samoja sanoja uudelleen kiperässä tilanteessa.

Kaupungin hienoin ravintola sijaitsi keskustan tuntumassa järven rannalla, ja koska avioparilla oli jo kiire kello kuudeksi varattuun pöytään, päätti Antero ajaa perille hieman pidempää, mutta nopeampaa reittiä ohitustietä pitkin, kiertäen keskustan ruuhkat ja liikennevalot. Ohitustielle päästyään autossa tuli kuitenkin hiirenhiljaista.

"Et sitten ajanut keskustan kautta..."

Asuvalinnan kehuminen onnistuneesti oli saanut Anteron keskittymisen herpaantumaan, ja kehoon hiipinyt onnistumisen tunne talutti miehen suoraan ansaan. Reittivalinnasta osoitettu kritiikki ajoneuvon kuljettajalle sai aikaan reittivalinnan puolustamisen kireähkö aikataulu suurimpana perusteenaan. Hyvin perustellut ja rauhalliseen äänensävyyn lausutut puolustuspuheenvuorot olivat kuitenkin jokseenkin turhia.

"NIIN ETTÄ MINÄ OLEN SITTEN AINA MYÖHÄSSÄ??? NIINKÖ??? MUISTATKO KUN LÄHDETTIIN TENERIFFALLE, KUKA OLI SILLOIN MYÖHÄSSÄ??? OOT NIIN NAURETTAVA, ÄITISKIN HÄPEE SUA, ÄITIS ON TEHNY SUSTA HIRVIÖN, OLISIT JOSKUS MIES JA TEKISIT OIKEIN"

Koko illan aikana Lisbet tilasi pelkästään vettä. Sanaakaan ei vaihdettu. Nykyään Antero ei juurikaan enää käytä maisemiltaan köyhää ohitustietä.

Tilanteen Vaatimalla Kovuudella

Tilanteen Vaatimalla Kovuudella

Luistinten viiltoäänet puhtaaksi ajetun jään pintaan, sekä satunnaiset kolahtelut kaukalon laitoihin täyttivät jäähallin äänimaiseman. Hallin kahden asteen lämpötilan johdosta yleisön puolella ihmisillä oli mielekästä taputtaa ja pitää meteliä suosikkipelaajiaan kannustaen - ihan jo pelkästään lämpimänä pysymisen vuoksi.

Viikonloppu on ollut ottelukuormitukseltaan raskas, eivätkä pelit ole viime aikoina sujuneet kummaltakaan joukkueelta siten miten olisi toivoa sopinut. Kautta on tässä vaiheessa vielä puolet jäljellä.Kotijoukkueen joutuessa kolmen maalin takaa-ajoasemaan toisen erän loppupuolella, päättää valmentaja ottaa käyttöön aikalisän ja pitää pelaajilleen herättelypuheen:

"Niko... seuraavaan vaihtoon kentälle. HAET vastustajan numero neljätoista keinolla millä hyvänsä... AIVAN sama jos tulee pelikieltoo mutta poikkaria naamaan, lyöt hampaat irti AIVAN SAMA. SITTE KUN TULEE MYLLY NIIN MUUT JÄTKÄT KENTÄLLE JA REVITTE VITTU PÄÄN IRTI KAIKILTA. POTKITTE, LYÖTTE, VETELETTE NÄILLÄ MAILOILLA PÄIN NAAMAA, KOHTA RUPEE TIPPUUN UKKOJA"

Palopuheen äänenpäine nousee niin korkeaksi, että yleisössä lähimpänä kotijoukkueen vaihtopenkkiä istuvat katselevat tyrmistyneenä kun valmentaja tehostaa ohjeita alkamalla heitellä irtaimistoa vastustajan vaihtopenkin puolelle. Irrotettuaan oman joukkueen vaihtopenkin kiinnikkeistään ja viskattuaan sen jäälle, päättää tuomari puuttua tilanteeseen. Tilanne eskaloituu niin pahaksi, että lopulta paikalle soitetaan poliisit.

Tämän tapahtumasarjan jälkeen Jorma Henrik Ylä-Maakala ei saanut enää koskaan lupaa toimia kymmenen vuotiaiden poikien jääkiekkovalmentajana.

Äänenpaineen Tarkistus

Äänenpaineen Tarkistus

Kitaristina Pertti Kuortti oli täysin itseoppinut. Hän ei tarvinnut muiden apua elämässään ylipäätään, ja kaikista vähiten kitaransoiton osalta nyt kun Carlos Saatana os. Melasquez oli liittänyt miehen yhtyeeseensä käytännössä yhdeltä istumalta. Mies kuten Carlos ei ottaisi siipiensä suojaan ketään kuka ei jo valmiiksi osaisi asiaansa sataprosenttisella ammattitaidolla.

Ensimmäisellä keikallaan Entrails of Sacred Napalmfistin riveissä Pertti oli päättänyt todistaa kykynsä. Kyseessä oli kuuden esiintyjän tapahtuma, joka tapahtuisi Lohjalaisessa pihviravintolassa, ja Carloksen bändi esiintyisi illan viimeisenä aktina heti skenevaikuttaja Erekthrumin jälkeen. Perttiä jännitti, mutta koska hän nykyään kulkisi nimellä Pera Curse, oli tämä jännityksen kirous syytä laukaista tiehensä samoin tein. Niinpä Pertti aloitti ankaran päihteiden sekakäytön jo viikkoa ennen keikkaa.

Itse keikalle Pertti saapui hyvissä ajoin etukäteen, eli edeltävän esiintyjän kappalelistan viimeisen kappaleen aikana. Heti Erekthrumin lopeteltua Pertti meni lavan eteen yleisön puolelle seisomaan ja ihasteli lavalle elementit suoraan yleisöön päin aseteltuja kitarakaappeja.

"Miksaaja on varmaan tyytyväinen kun ei tarvii miksaa niin paljoo ku kaapit osoittaa yleisöön"

Sanoi Pertti innoissaan bänditovereilleen jotka olivat käyttäneet hyvän aikaa illasta haeskellen Perttiä pitkin Lohjaa. Ulospäin tuo edellinen lause kuulosti kuitenkin kutakuinkin seuraavanlaiselta:

"Mikv uu vjkllkb thyhjjj ko jj trrrrr mix bips ko kaaps hik"

Valmiina taistoon Pertti päätti kääntyä kyseisen miksaajan puoleen, käveli tämän luo kaatuen kolmasti ja esitti nöyrän toiveensa lavasoundin suhteen:

"Niiisk pööl mölö... shhhhhh... shhhh"

Illan aikana monenlaisessa liemessä marinoitunut miksaaja keräsi hermonsa viimeiset rippeet, ja onnistui lopulta selvittämään mitä Pertti yritti sanoa.

"Jotain mölyä pitäis saada..."

Oli lause jota Pertti oli yrittänyt muodostaa. Kiireen keskellä miksaaja otti takahuoneesta ensimmäisenä löytämänsä kitaran, ja löi sen Pertin käteen. Omansa Pertti oli hukannut illan aikana Lohjan yöhön. Tämän jälkeen miksaaja talutti miehen lavalle, ja seisotti toisen kitarakaapin eteen. Bändin basisti viittoi taustalla, ja pyysi miksaajalta josko tämä samoin tein taluttaisi Pertin ulos asti. 

Pera Curse ei soittanut keikan aikana yhtäkään väärää nuottia.

Gehennan Valkoinen Liekki

Gehennan Valkoinen Liekki

Tunnelma pakettiauton etupenkillä on kireähkö. Ainakin verrattuna auton takaosaan, missä puheensorina virtaa yhtä vapautuneesti kuin alkoholituotteet. Tuolla nimenomaisella hetkellä kisaillaan siitä, kuka on kertasuorituksena kyennyt masturboida pisimpään. Orkesterin rumpali Seppo Luistola voittaa kilvoittelun kertomuksella kuuden tunnin onnistumisestaan. Basisti Semi Kekkonen osoittaa voittajalle ihailunsa aplodien kera, joiden kesken laulaja Mauri Hektor Väärälahti ryntää äkisti etupenkille ja tuo asiansa ilmi liki täydellä äänenpaineella:

"JOO TOTA, NY PITÄÄ TOPATA KUSELLE. NIINKO NY. SATTUU, RAKKO REPEE, PITÄÄ TOPATA KUSELLE NY"

Edellisen sadankolmenkymmenen kilometrin matkalla on pysähdytty virtsaamaan neljä kertaa, jokaisella kerralla virtsaamisen tarve on syntynyt noin kahdessa sekunnissa ja edelleen näitä seuraavien kolmen sekunnin aikana yltynyt tilanteeksi jossa kipu on liki sietämätön ja virtsaa on kohta penkeillä jos auto ei heti pysähdy. Näin toimii neljäkymmentäviisivuotiaan miehen vartalo, enää kymmenisen vuotta ja kuljettajana toimiva Juhani joutuu itsekin kärsimään näistä ikääntyvän miehen oireista. Tai sitten kysymys on vain niistä yli kymmenestä litrasta erinäisiä nesteitä joita kehoonsa päivän aikana kaataa.

Määränpäähän on matkaa viitisentoista kilometriä, ja seurueen pakettiauto on keskellä moottoritietä kun Juhani saa tarpeekseen. Hän painaa jarrua, ei liikaa, mutta sopivan dramaattisesti, ohjaa pakettiauton sivuun ja komentaa matkustajat ulos. Päivä on ollut Raskas.

"JOO HELVETIN HYVÄ JES KAUHEE KUSIHÄTÄ TOSIAAN LETTINEN SILLON YSIKOLME SYTYTTI ITTENSÄ TULEEN NIVALASSA HAHAHAHAHAA JA TOTA NOIN..."

Maurin ulos mennessään kertoma skenelegenda jää Juhanilta kuuntelematta loppuun havaitessaan rekan valot taustapeilissä. "Ah, vapautus..." hän miettii. "Oi Gehennan vaalea liekki... tule ja päästä meidät tästä..." Juhani sulkee silmänsä ja toivoo että takaa tuleva rekka jyrää koko porukan ja mankeloi sekä ihmiset että auton. Pettymys on kuitenkin suuri, kun silmät avattuaan näkökentässä on rekan perävalot sekä venäläinen rekisterikilpi.

Takaisin sisälle tullessaan Semi Kekkonen vakuuttaa Juhanin siitä, että tämä oli viimeinen tauko ennen päämäärää. Seppo ja Mauri vakuuttavat olevansa huomattavan sekaisin. Tästä Juhani ei tarvitse pantiksi mitään.

Kaipaus

Kaipaus

Kolmannen päivän aamuna ei ollut enää mitään tehtävissä. Mies heräsi, nousi istumaan sängyn laidalle ja nosti kädet pystyyn. Kaksi päivää työskentelyä sairaana vaati lopulta veronsa, eikä kolmatta tähän putkeen enää tulisi. Sänky kutsui kuumeen runtelemaa vartaloa pehmeään huomaansa, ja loi alitajunnassa mielikuvan kohdusta jossa olisi lämmintä ja turvallista. Kuinka mies kaipasikaan takaisin noihin huolettomiin aikoihin kohdun suojaan.

Päätöksen jälkeen tuli vuoro armottoman itseruoskinnan - töistä ei niin vain laistettaisi. Omalla toiminnalla sekä omilla valinnoilla oli takuuvarmasti ollut osansa tässä kodin vangiksi joutumiseen johtaneessa tragediassa, ja jatkossa olisi pidettävä huoli että tapahtumasarja ei toistuisi.

"Salaattia... pitää syödä enemmän salaattia... viisi tuntia unta yössä saa riittää, mutta urheilua on lisättävä... neljä kertaa salille per viikko ja kerran salibandya... ja baariin kerran kahteen kuukauteen maksimissaan... saunakaljan voi ottaa... yhden saunakaljan... ja vitamiinejä lisää..."

Seuraavana viikonloppuna tilattuaan neljätoista vodkaa tuoremehulla juuri ennen valomerkkiä, tästä kaikesta oli jäljellä enää vain kaipaus takaisin kohtuun.

Where Dead Angels Lie

Where Dead Angels Lie

Elettiin yhdeksänkymmentäluvun loppua, kun Oriveteläinen Inkeri Lihasula koki että elämässä on saavutettu jo kaikki saavuttamisen arvoinen. Lapset olivat lentäneet pesästä aikapäiviä sitten, työura maatalouslomittajana oli kutakuinkin taputeltu ja eläkepäivät kolkuttelivat ovella. Lama-aika oli jäämässä taakse, Suomi oli siirtymässä vahvaan nousukauden aikaan ja IT-kupla odotteli puhkeamistaan.

Tämä kaikki ei kuitenkaan kiinnostanut Inkeriä paskan vertaa. Inkeriä kiinnosti ainoastaan skandinaavinen death ja black metal-musiikki. Kun Dimmu Borgir vuonna 2001 julkaisi nimeä Puritanical Euphoric Misanthropia kantaneen levynsä, totesi Inkeri Siitaman kylässä sijaitsevassa punaisessa mökissään hiljaisella kuusikymmentäneljävuotiaan naisihmisen äänellä:

      "Ai vittu kun pärisee tuplabasarit niin että lähtee paikat hampaista... <3 "

Bändi joka lopullisesti räjäytti Inkerin tajunnan, kulki nimellä Dissection. Dissectionin esittämä musiikki, Inkerin mielestä täydellisesti yhteen naitetut death ja black metal-vaikutteet samassa paketissa, oli jotain mikä tarjosi sataprosenttisen pakokeinon reaalimaailmasta kerta toisensa jälkeen. Juuri Dissection oli se bändi joka sai Inkerin lopulta maalaamaan liian iloisen väriseltä tuntuneen punaisen mökkinsä uudelleen mustalla maalilla.

Vuoden 2006 elokuun kolmastoista kaikki kuitenkin muuttui. Dissectionin nokkamies riisti oman henkensä ja Inkeri päätti heti uutisen kuultuaan että seuraisi suuren mestarin esimerkkiä. Kunniallinen black metal-itsemurha haulikolla suoritettuna, kynttilöillä ympäröidyn kehän keskellä, vaikutti kuitenkin jotensakin liian helpolta tavalta lähteä.

      "Paskahousu..."

Oli Inkeri tokaissut hetken aikaa suru-uutista pohdiskeltuaan. Inkeri ei aikoisi päästää itseään liian helpolla. Liki viidenkymmenen vuoden työuran jälkeen selkärankaan juurtunut luterilainen työmoraali olisi laitettava viimeiseen koitokseensa. Asioiden eteen on nähtävä vaivaa, ja samalla on syytä napauttaa viimeisen kerran noita surkeita ihmisiä jotka olivat silkalla olemassaolollaan kiusanneet Inkeriä yli puolen vuosisataa - pohti nainen mustat kajal-meikit silmäluomissaan.

Vielä tänä päivänäkin Inkeri polkee saman reitin edestakaisin valtatie yhdeksän viertä noin neljäkymmentä kilometriä Tampereelta koilliseen. Aamuyön pimeinä tunteina suoritettu reitti ei ole enää aivan yhtä pitkä kuin ennen, mutta Inkeri polkee. Ja odottaa.

      "MAHA KALI!"

Saattaa Inkeri huutaa aina toisinaan polkupyöränsä selästä, jälleen kerran suureksi harmiksi itsestään ohi ajaneen rekan perään.

Ostoslista

Ostoslista

Kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen Antero oli viimein oppinut käymään kaupassa ilman ylitsepääsemättömiä stressioireita. Kaupassa käymisen yhdessä pariskuntana oli aviopari osannut lopettaa jo noin viiden avioliittovuoden jälkeen, ja päästyään tavasta irti ei kumpikaan ollut nähnyt mitään syytä palata tähän järjestelyyn. Anterolla oli nyt systeemi jolla pystyi pitämään itsensä kasassa.

      "Kulta... toisitko rakas kennollisen kananmunia kun käyt kaupassa, kiitos :)"

Lisbet huikkasi ohimennen Anterolle nähdessään tämän pukevan ulkotakkia päälleen. Kului noin puoli tuntia, ja Antero tuli takaisin.

      "Kulta, missä kananmunat, pannukakkutaikina alkaa olla muuten tässä ja..."

Lisbetin lause jää ikävällä tavalla kesken huomatessaan Anteron kävelevän keittiön ohi ilman kauppakassia.

      "En ostanut."

Antero toteaa kädessään kuuden tölkin olutpakkaus. Huoneen ovi sulkeutuu, ja oven takaa kuuluu naksahdus ensimmäisen tölkin avautuessa juuri ennen kulkeutumistaan Anteron huulille.

Varmistaja

Varmistaja

Mitoiltaan Antero Lemminkäinen oli hyvin normaali mies. Noin satakahdeksankymmentä senttimetriä pitkä ja painoa kahdeksankymmentäkaksi kiloa. Hän ei ollut mitenkään erityisemmin vahva, mutta ei heikkokaan. Kuntoaan ylläpitääkseen Antero kävi salilla ja lenkkeili.

Antero oli taannoin loukannut olkapäänsä hydrauliikkafilmionnettomuudessa, mistä syystä kuntosalilla oli otettava tietyt harjoitteet hieman totuttua kevyemmin. Niinpä eräänä lokakuisena tiistai-iltana Antero päätti pyytää jotakuta varmistamaan päivän viimeisen penkkipunnerrussarjansa, ennen kuin siirtyisi tekemään muita liikkeitä. Antero kävi kysymässä apua lähistöllä selin seisseeltä leveäharteiselta mieheltä.

"Anteeksi, pystyisittekö varmistamaan minulle yhden sarjan? Pitää säästellä ja ottaa vähän kevyemmin koska..."

"Säästellä"-sanaan mennessä Jorma Henrik Ylä-Maakala oli jo ehtinyt vilkaista kysyjän olan yli kohti penkkiä jolla tämä harjoitteli, ja aivan kuin pikaisella laskennalla tangossa olleet vaivaiset yhdeksänkymmentäkiloa eivät olisi riittäneet nostamaan riittävästi raivoa pintaan, oli "säästellä"-sana vievä Jorman liki hulluuden partaalle.

"Säästellä...SÄÄSTELLÄ????EI SÄÄSTELLÄ. TÄNNE JÄTETÄÄN PERKELE KAIKKI TAI EI MITÄÄN. EI SÄÄSTELLÄ"

Verisuonet Jorman otsassa pingottuivat liki äärimmilleen hänen huutaessaan nämä sanat Anteron naamalle. Anteron naamalle lensi myös hieman vaahtoa, jollaiseksi sylki oli Jorman suussa kiehumisprosessin aikana ehtinyt muodostua.

Jorma työnsi miehen kovaotteisesti syrjään, syöksyi kohti penkkiä ja nappasi tangon kaksin käsin telineestä. Jorma teki tangolla kymmenen raivoisaa toistoa pystypunnerrusta, minkä jälkeen heitti tangon lattialle. Kyyneleet valuivat Anteron silmistä hänen katsellessaan kun leveäharteinen härkä siirtyi käsipainorivistölle, suoraan rivistön oikeaan laitaan, mistä nappasi seitsemänkymmenen kilon käsipainot ja teki näillä kymmenen hauiskääntöä samalla koko ajan itseään intensiivisesti peilistä tuijottaen ja karjuen.

Näiden impulsiivisten manöövereiden jälkeen Jorma siirtyi asiakaspalvelutiskin vieressä sijainneelle jääkaapille, otti sieltä yhden litran vetoisen urheilujuomapullon täynnä valmiiksi sekoittamaansa proteiinijuomaa ja kumosi tämän sisuksiinsa yhdellä kulauksella.

Antero Lemminkäinen ei koskaan enää tarvinnut varmistajaa kuntosalilla.

Kohti Unelmaa II

Kohti Unelmaa II

Heti pian muutettuaan yhtyeensä nimen muotoon Entrails of Sacred Napalmfist, oli Carlos Saatana os. Melasquéz tilanteen edessä jossa joutui etsimään uudet soittajat ympärilleen. Itsevaltiaan ottein bändipolitiikkaa hoitanut meksikaani oli kehittänyt toimintamallin nimeltään "Rajoitettu Demokratia", ja tätä sovellettuaan kolmen viikon ajan olivat muut bändin jäsenet tehneet omat johtopäätöksensä yksi kerrallaan lähtien omille teilleen.

Mikään tästä ei kuitenkaan heikentänyt Carloksen päättäväisyyttä tavoitteensa suhteen. Kuten kaikki hallintajärjestelmät tai johtamismallit koko maailmanhistoriassa, vaatisi myös Rajoitettu Demokratia paljon työtä ennen lopullista hyväksyntää kohderyhmässään. Muutos ottaa aina aikansa.

Neljäntoista päivän hakuprosessin jälkeen tapasi Carlos eräässä kotitekoisten alkoholijuomien vauhdittamassa illanvietossa kitaristin nimeltään Pertti "Pera" Kuortti.

      "You play...?"

      "Fak juu... I SLAY"

Vain yhdet lauseet keskenään vaihdettuaan tajusi Carlos löytäneensä ensimmäisen soittajan uuteen kokoonpanoonsa. Carlos tiesi olevansa haka nimien kanssa, joten hetken tuumailtuaan hän sovelsi Rajoitettua Demokratiaa ja antoi uudelle bänditoverilleen taiteilijanimen Pera Curse.

Henkilöstöpolitiikka

Henkilöstöpolitiikka 

Antero Lemminkäinen oli eräässä keskisuuressa kuljetusliikkeessä ajojärjestelijän tehtävissä toiminut kuljetusesimies. Hän oli marraskuun yhdeksäs päivä vuonna 2011 saanut yhtiön kuljetuspäälliköltä tehtävän soittaa kuljettaja Keisaarelle, ja käskeä tätä keskeyttämään toiminnanohjausjärjestelmän tietojen mukaan jo pitkälti kolmatta tuntia kestäneen työpäivään kuulumattoman ylimääräisen taukonsa.Tämä oli pelottavinta mitä kuljetusesimies Lemminkäinen oli koko elämänsä aikana joutunut tekemään - heti sen jälkeen kun vaimonsa oli taannoin käskenyt mennä ojentamaan paritalonsa seinänaapuria liian suurella volyymilla kello seitsemäntoistakolmekymmentä lauantaipäivänä soitetun musiikin johdosta.

Kädet hikoillen ja silmäkulma nykien kuljetusesimies Lemminkäinen tarttui puhelimeensa, ja valitsi sieltä kuljettaja Keisaaren numeron. Linja hälytti neljä kertaa, minkä jälkeen aukesi. Puhelimesta kuului murinaa ja halkeavan pöydän ääni, kun kuljettaja Keisaari keskeytti lihapiirakkansa syönnin, murisi, ja halkaisi yhdellä napakalla oikean käden liikkeellä lounasravintolan muovisella kukkakuvioidulla pöytäliinalla peitetyn pöydän lastulevykannen.

Kuljetusesimies Lemminkäinen ei tätä nykyä toimi enää ajojärjestelytehtävissä.*

* Hän ei toimi enää missään, vaan atomit jotka olivat muodostaneet kuljetusesimies 
Lemminkäisen solut, ja solut edelleen koko ruumiinsa, jatkavat nyt liikettään pitkin 
universumia erillään toisistaan luonnon normaalissa kiertokulussa

Tapakulttuuri

Tapakulttuuri

Vuonna 2031 kuusikymmentäkaksivuotias ravintoloitsija Vilho Kustaa Rajaniemi oli jo aikoja sitten ymmärtänyt maailman muuttuneen iäksi, ja vanhanajan tapakulttuurin suurimmilta osin kadonneen maan päältä. Hän oli tämän omasta puolestaan tavallaan jopa hyväksynyt, mutta nyt sairastuttuaan parantumattomaan suolistosyöpään päättänyt tehdä hatunnoston vanhalle kansalle ja vanhoille tavoille.

Maaliskuun kuudentena kello kolmetoista Vilhon ravintolaan astui sisään nuori, vuonna 2002 syntynyt mieshenkilö. Nähdessään että tällä oli lakki päässään, tiesi Vilho hetkensä tulleen ja ohjasi miehen tiettyyn valkoisin pöytäliinoin koristeltuun pöytään. Nuori mies, nimeltään Cedric von Pennanen, kiroili mennessään kuin vanhanajan merimies. Tämä vahvisti entisestään Vilhon moraalia tulevien toimintatapojensa suhteen.

Ohjattuaan Cedric von Pennasen pöytään ja kysyttyään tämän juomatarpeet, käveli Vilho Kustaa Rajaniemi juomatiskin taakse tarkkailemaan tilannetta. Cedric von Pennanen oli tilannut kivennäisvettä, puhuen samalla äänekkään kiroilun säestämää videopuhelua -  hattu päässään.

      "Osaa perkele edes ryypätä..."

Vilho lausui nämä sanat samalla kun painoi juomatiskin alle sijoitettua krokotiilikuilun avausnappia, ja valkoiset pöytäliinat hulmahtivat alhaalta päin suuntautuneen ilmavirran voimasta. Cedric von Pennasta tai hänen lakkiaan ei nähty enää koskaan.

Työn Tarkoitus

Työn Tarkoitus

Vuosikausien puurtamisen jälkeen Lisbet Lemminkäinen os Gyllingström oli alkanut epäillä työnsä mielekkyyttä ja työnkuvansa todellisia tarkoitusperiä. Lisbet oli töissä suurehkossa päivittäistavarakaupassa ja hänen tittelinsä oli "palautusyksikkörekonstruoija". 

Käytännössä homma toimi niin, että kun muut työntekijät toivat palautusyksiköitä kaupan lastauslaiturille ja pinosivat ne siten kuten virallinen ohje kuului; eli rullakot viiden nippuihin siististi, lihalaatikkolavat täyteen korkeuteen, juomadollit kymmenen kappaleen nippuihin kiristekalvolla tuettuna ja näin edelleen, oli Lisbetin määrä sekoittaa tätä järjestystä sillä tavalla, että tavarantoimittajan olisi mahdollisimman hankala kerätä palautuvat tyhjät kuljetusyksiköt kyytiinsä.

Joulukuun seitsemäntenä vuonna 2014 kapina Lisbetin sisällä oli kasvanut niin suureksi, että hänen oli pakko toimia. Tuona päivänä Lisbet ei sotkenut yhdenkään palautuvan kuljetusyksikön järjestystä - päin vastoin. Hän päätti jopa lisätä palautuvien tyhjien yksiköiden kuljetuskelpoisuutta ja laittoi kumilenkit valmiiksi kiinni rullakkonippuihin. Oikeaan korkeuteen kasattujen lihalaatikkolavojen ympärille Lisbet kiersi tueksi teippiä ja palautuspullolaatikoita hän kokosi kolmea päällekkäin jotta näitä saisi mahdollisimman monta kerralla mahdollisimman pienelle lattiapinta-alalle.

Seuraavana päivänä Lisbetin esimies Pertti Lehtonen kutsui tämän puheilleen toimistoonsa. Esimies näytti Lisbetille edellispäivän valvontakamerakuvaa lastauslaiturilta, ojensi tälle valmiiksi allekirjoitetun irtisanomisilmoituksen ja näytti ovea. 

Lisbet ei enää koskaan saanut töitä kaupan alalta.

Russofobia

Russofobia

Toimi Hyynilänkankaanniemi oli eläköitynyt vuonna 2001 suhteellisen nuoressa viidenkymmenenyhden vuoden iässä. Huhujen mukaan varhaisessa eläköitymisessä oli kyse jonkinlaisesta sairaseläkkeestä, mutta varmaa tietoa ei löytyne kuin vakuutusyhtiön kirjoista. Varmaa tietoa on sen sijaan se, että Toimi on tänä päivänä hyvin traumatisoitunut entinen rekka-autonkuljettaja.

Yhdeksänkymmentäluku oli ollut kovaa aikaa. Neuvostoliiton romahdettua rekkaralli Venäjälle alkoi heti, ja ruplan kuvat silmissään Toimi oli ollut yksi tämän rallin pioneereistä. "Rekkasotureiden esitaistelija", kuten mies itse asian ilmaisee. Mitä tarkalleen tapahtui, että Toimi yllättäen jätti "sotureiden" rivit taakseen - sitä ei tiedetä. Vai oliko mitään uutta mitä vielä olisi voinut tapahtua...? Ehkä kaikki mahdollinen todellakin vain oli jo tapahtunut, mistä syystä työtä ei ollut mielekästä enää jatkaa.

Eläköitymisensä jälkeen Toimi on itse määritellyt itselleen uuden tehtävän. Hän päivystää öisin valtatiellä seitsemän välillä Virolahti - Vaalimaan raja-asema, ja tarkkailee. Hän etsii saalista. 

      "Kamazi... meinasikko nukkua rauhassa... perkele..."

Toimii puhuu itsekseen, havaittuaan yksinäisen, Venäjän kilpiin rekisteröidyn puoliperävaunuyhdistelmän tutulla levähdyspaikalla. Tuore näköhavainto vapauttaa annoksen dopamiiniä kehoon. Hän sammuttaa valot vuoden 1979 Opel Kadet C Coupe - mallisesta henkilöautostaan, ja lipuu vaihde vapaalla ääneti kuin ninja saaliinsa taakse. Toimi kaivaa repustaan naamiaistarvikeliikkeestä hankkimansa poliisinasun, ja pukee tämän ylleen. Takakontista hän ottaa olalleen deaktivoidun Suomi-konepistoolin. Toimi marssii yksinäisen, levähdyspaikalle pysäköidyn rekan hytin metsänpuoleiselle ovelle, ja koputtaa. Ilmassa leijuva, valopetroolia muistuttava tuoksu kuljettaa Toimin vaivatta oikeaan tunnelmaan. Tässä puolijoukkueteltassa nukkuu keltainen valtio ja öljylampun virkaa toimittaa rekan lisälämmitin.

      "Strads nuyi? Ruki veer????? STOLISHNAJA!!!!!!"

Toimi karjuu osoittaen Suomi-konepistoolilla miestä joka reagoiden koputukseen avaa hytin oven. Mies on silminnähden kauhuissaan ja vastaa jotain takaisin - puolaksi. Kaikki slaavilaiset kielet kuulostavat Toimin korvaan samalta ja hän ymmärtää niistä jokaisesta yhtä paljon. Eli ei juuri mitään. Vastaus on kaikessa epäymmärrettävyydessään kuitenkin täysin riittävä ja Toimi kerää palkintonsa. 

Yöpöydällään balkaninmakkaraa, puolalainen tupakka-aski sekä puoliksi juotu pullo Smirnoff-vodkaa Toimii nukkuu seuraavan yönsä levollisemmin kuin aikoihin.