Reittivalinnat

Reittivalinnat

Vuosittain vietettävä hääpäivä oli Lisbetille erityisen tärkeä. Miksei se olisi ollut sitä myös Anterolle, rakastihan hän kaunista vaimoaan sydämensä pohjasta. Järjestyksessään yhdeksäs hääpäivä, niin sanotut kromihäät, ei sinällään ollut mitenkään muita hääpäiviä ihmeellisempi, mutta Antero ei halunnut että tästä tulisi yhtään aikaisempia merkityksettömämpi. Hänellä ei ollut siihen varaa.

Pöytävaraus kaupungin hienoimmasta ravintolasta oli tehty alkavaksi kello kahdeksantoista. Vielä kello seitsemäntoista kolmekymmentä Lemminkäisen pariskunta ei ollut yhteistuumin saanut päätettyä, minkä asun rouva pukisi päälleen. Hikikarpalot valuivat noroina Anteron poskilla tämän odottaessa eteisessä ulkotakki päällään, kun Lisbet tuli näyttämään järjestyksessään kahdeksatta päällensä sovittamaa iltapukua. Antero ei ollut tähän mennessä vielä onnistunut tarpeeksi uskottavasti ilmaisemaan olevansa tyytyväinen vaimonsa asuvalintaan. Järjestyksessään kuudennen asun kohdalla oli onnistuminen ollut kovin lähellä, mutta Anteron ääneen lausuma "Kulta, tuo on todella hyvä!" oli pitänyt äänenväriltään sisällään jotain mikä oli saanut Lisbetin purskahtamaan itkuun ja ryntäämään kylpyhuoneeseen nyyhkyttämään. 

"Älä vaan sano että meillä on jo kiire, älä vaan sano ääneen..."

Antero joutui hokemaan mantraa päänsä sisällä. Stressitasot olivat jo valmiiksi niin korkealla, että lopulta Antero ei edes muistanut mitkä sanat oli valinnut kahdeksannen asun kohdalla. Jälkeenpäin tuosta muistikuvasta olisi saattanut olla hyötyä, ehkä hän voisi käyttää noita samoja sanoja uudelleen kiperässä tilanteessa.

Kaupungin hienoin ravintola sijaitsi keskustan tuntumassa järven rannalla, ja koska avioparilla oli jo kiire kello kuudeksi varattuun pöytään, päätti Antero ajaa perille hieman pidempää, mutta nopeampaa reittiä ohitustietä pitkin, kiertäen keskustan ruuhkat ja liikennevalot. Ohitustielle päästyään autossa tuli kuitenkin hiirenhiljaista.

"Et sitten ajanut keskustan kautta..."

Asuvalinnan kehuminen onnistuneesti oli saanut Anteron keskittymisen herpaantumaan, ja kehoon hiipinyt onnistumisen tunne talutti miehen suoraan ansaan. Reittivalinnasta osoitettu kritiikki ajoneuvon kuljettajalle sai aikaan reittivalinnan puolustamisen kireähkö aikataulu suurimpana perusteenaan. Hyvin perustellut ja rauhalliseen äänensävyyn lausutut puolustuspuheenvuorot olivat kuitenkin jokseenkin turhia.

"NIIN ETTÄ MINÄ OLEN SITTEN AINA MYÖHÄSSÄ??? NIINKÖ??? MUISTATKO KUN LÄHDETTIIN TENERIFFALLE, KUKA OLI SILLOIN MYÖHÄSSÄ??? OOT NIIN NAURETTAVA, ÄITISKIN HÄPEE SUA, ÄITIS ON TEHNY SUSTA HIRVIÖN, OLISIT JOSKUS MIES JA TEKISIT OIKEIN"

Koko illan aikana Lisbet tilasi pelkästään vettä. Sanaakaan ei vaihdettu. Nykyään Antero ei juurikaan enää käytä maisemiltaan köyhää ohitustietä.