110m Aidat
Raskaan, hitusen verran yli kaksitoista tuntia kestäneen työvuoron jälkeen Jorma Henrik Ylä-Maakala saapuu uupuneena kotiinsa. Hän keittää välipalaksi itselleen seitsemän kananmunaa, minkä jälkeen voisi ravittuna ja tyytyväisenä painua pehkuihin.
Ruoan päälle on kuitenkin hyvä rentoutua vielä hetken aikaa sohvalla televisioviihteen parissa. Jorma kääntää vastaanottimen kanavalle kuusi, jolta riemastuttavaksi yllätykseksi silmilleen hyppää Muumilaakson Tarinat. Muumit on parasta mitä televisiosta on koskaan tullut. Vuosikausiin mies ei tosin niitä ole katsellut ja silloinkin joko kanavalta yksi tai kaksi - ei koskaan kanavalta kuusi. Alun tunnusmelodia kuljettaa Jorman mukanaan pehmeään transsiin.
"Paa-pap-pa paap-pa paap-paap-pa vittu jes! BEST!"
Jorma hyräilee päälle, ja dopamiini alkaa virrata kehossaan. Varsinaisen tarinan ja vuorosanojen alettua jokin on kuitenkin pielessä.
"Perkele..."
Jorma mutisee liki yhteen puristuneiden huuliensa välistä. Nipsun tullessa ruutuun Jorma joutuu tunnustamaan tosiasiat. Tämä ei ole Jorman Nipsu. Nämä eivät ole Jorman muumit... ääninäyttelijät on vaihdettu. Totuus lyö miestä nyt lujaa. Päähän.
Heitettyään kaukosäätimen läpi television ruudusta Jorma säntää ulos ovesta suoraa päätä läheiselle urheilukentälle, missä juoksee sadankymmenen metrin aidat ikämiessarjalaiselle kohtuulliseen kovaan aikaan 15,4 sekuntia. Urheilusuorituksen jälkeen hän poistuu läheiseen metsikköön, ja itkee silmät päästään.
Ruumista ei lopulta koskaan löydetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti