tiistai 5. maaliskuuta 2019

Varmistaja

Varmistaja

Mitoiltaan Antero Lemminkäinen oli hyvin normaali mies. Noin satakahdeksankymmentä senttimetriä pitkä ja painoa kahdeksankymmentäkaksi kiloa. Hän ei ollut mitenkään erityisemmin vahva, mutta ei heikkokaan. Kuntoaan ylläpitääkseen Antero kävi salilla ja lenkkeili.

Antero oli taannoin loukannut olkapäänsä hydrauliikkafilmionnettomuudessa, mistä syystä kuntosalilla oli otettava tietyt harjoitteet hieman totuttua kevyemmin. Niinpä eräänä lokakuisena tiistai-iltana Antero päätti pyytää jotakuta varmistamaan päivän viimeisen penkkipunnerrussarjansa, ennen kuin siirtyisi tekemään muita liikkeitä. Antero kävi kysymässä apua lähistöllä selin seisseeltä leveäharteiselta mieheltä.

"Anteeksi, pystyisittekö varmistamaan minulle yhden sarjan? Pitää säästellä ja ottaa vähän kevyemmin koska..."

"Säästellä"-sanaan mennessä Jorma Henrik Ylä-Maakala oli jo ehtinyt vilkaista kysyjän olan yli kohti penkkiä jolla tämä harjoitteli, ja aivan kuin pikaisella laskennalla tangossa olleet vaivaiset yhdeksänkymmentäkiloa eivät olisi riittäneet nostamaan riittävästi raivoa pintaan, oli "säästellä"-sana vievä Jorman liki hulluuden partaalle.

"Säästellä...SÄÄSTELLÄ????EI SÄÄSTELLÄ. TÄNNE JÄTETÄÄN PERKELE KAIKKI TAI EI MITÄÄN. EI SÄÄSTELLÄ"

Verisuonet Jorman otsassa pingottuivat liki äärimmilleen hänen huutaessaan nämä sanat Anteron naamalle. Anteron naamalle lensi myös hieman vaahtoa, jollaiseksi sylki oli Jorman suussa kiehumisprosessin aikana ehtinyt muodostua.

Jorma työnsi miehen kovaotteisesti syrjään, syöksyi kohti penkkiä ja nappasi tangon kaksin käsin telineestä. Jorma teki tangolla kymmenen raivoisaa toistoa pystypunnerrusta, minkä jälkeen heitti tangon lattialle. Kyyneleet valuivat Anteron silmistä hänen katsellessaan kun leveäharteinen härkä siirtyi käsipainorivistölle, suoraan rivistön oikeaan laitaan, mistä nappasi seitsemänkymmenen kilon käsipainot ja teki näillä kymmenen hauiskääntöä samalla koko ajan itseään intensiivisesti peilistä tuijottaen ja karjuen.

Näiden impulsiivisten manöövereiden jälkeen Jorma siirtyi asiakaspalvelutiskin vieressä sijainneelle jääkaapille, otti sieltä yhden litran vetoisen urheilujuomapullon täynnä valmiiksi sekoittamaansa proteiinijuomaa ja kumosi tämän sisuksiinsa yhdellä kulauksella.

Antero Lemminkäinen ei koskaan enää tarvinnut varmistajaa kuntosalilla.

1 kommentti:

  1. Free Slot Machines & Casino Games - Wooricasinos
    Play 윈벳 Free Slot Machines & 일본야구 분석 사이트 Casino Games online on 실시간 배팅 Wooricasinos - The World's largest 바카라 검증사이트 collection of Free Slots. Play online or download casino games 서산 휴게텔 for free.

    VastaaPoista

Palkkio Työstäsi

Palkkio Työstäsi Uolevi Kämmenniemi oli aivan tavallinen jakeluautonkuljettaja. Kesäkuun neljäntenä päivänä vuonna 2007 vakiojakolenkil...