Keijo-Liisa

Keijo-Liisa

Keijo-Liisa oli aivan tavallinen nuori, joka eleli urbaanin nuoren elämää kerrostaloyksiössä Tampereella Kalevan kaupunginosassa vuonna 2027. Keijo-Liisa oli nimijuhlassa saanut nimen Liisa, mutta kymmenenvuotiaana ensin koettuaan itsensä vahvasti poniksi oli varhaisteininä alkanut kokea itsensä ensin mieheksi ja sitten taas nuorena aikuisena naiseksi ja muuttanut nimensä lopulta Keijo-Liisaksi.

Viranomaiset olivat nostaneet kätensä pystyyn valittavaksi sallittujen nimien tai niiden yhdistelmien suhteen jo heti pian 2010-luvun vaihduttua 2020-luvuksi, ja vuonna 2027 ihmiset pystyivät periaatteessa ottamaan nimekseen minkä tahtoivat. Vuonna 2027 kukaan ei myöskään enää muistanut millainen klangi nimellä "Keijo" oli aikoinaan ollut, kuinka sillä oli joskus viitattu yleisellä tasolla pienemmän älykkyysosamäärän omaaviin yksilöihin ja kuinka oli huumorimielessä teetetty paitoja joissa tämä nimi komeili isolla ja näkyvällä fontilla.

Jos Keijo-Liisa olisi elänyt nuoren aikuisen boheemia elämäänsä joskus edellisellä vuosikymmenellä, olisi häntä kutsuttu "hipsteriksi". Vuonna 2027 ketään ei kuitenkaan enää voinut kutsua hipsteriksi, sillä ihmisten määrittäminen johonkin tiukkaan lokeroon koettiin yleisellä tasolla äärimmäisen loukkaavaksi.

Niinpä eräänä kauniina toukokuisena lauantaina Keijo-Liisa kokikin elämänsä järkytyksen polkiessaan kotiin kaupungilta yksipyöräisellä vetymoottoriavusteisella polkupyörällään reppu pullollaan juuri antikvariaatista kansalaispalkalla ostamiaan vinyylejä täynnä japanilaista iskelmää vuodelta 1996, kun vanhanliiton Mauri seisoi kadunkulmassa juoden Karjala-olutta suoraan tölkistä Keijo-Liisan pyöräillessä ohi ja sanoi tälle kovaan ääneen kasvoillaan ilme josta ei välittynyt lainkaan myötätuntoa tai ymmärrystä näkemäänsä kohtaan:

"Vitun hipsterit..."

Keijo-Liisa järkyttyi siten, että nousi pyöränsä selästä, käveli lopun matkaa kotiinsa ja lukittautui sinne päiväkausiksi. Edes ihmisille kertominen täysin ennenkuulumattomista bändeistä ja artisteista ei auttanut, vaan Keijo-Liisa itki lohduttomasti aina viimeistään jäädessään yksin. Vasta neljätoista päivää myöhemmin, tilattuaan nettikaupasta itselleen purkillisen mongolialaisen myskihärän suolinesteestä valmistettua viiksivahaa, Keijo-Liisa tunsi päässeensä yli tapahtumasta. Tämän jälkeen Keijo-Liisa ei koskaan enää polkenut yksipyöräisellään ilman että olisi pitänyt kuulokkeita korvillaan tai ihmisten katsekontakteja välttelemättä.